21.12.2006

Osa 22: Hylkiö

Viime jaksosta on aikaa. Nyt tämän jakso on vähän lyhyempi, koska tässä selviää yksi juttu, ja en viitsinyt tehdä hirveän pitkää jaksoa, koska muuten se olisi ollut liian sekava ;D

kuva
Kun Milo lähti yliopistoon veljensä Merryn kanssa, hän otti mukaan postinkantajan Katri Rantin, toivoen että he rakastuivat toisiinsa. Ja tutustumisen jälkeen he rakastuivatkin toisiinsa tulisesti.



kuva
Niin tulisesti että Milo uskalsi jopa kosia häntä. He jättivät menemättä sen päivän tunneille tuon iloisen tapahtuman takia.


kuva
Myös toinen veljeksistä, Merry, löysi rakkauden yliopistolta. Tämä ei ollut niin helppo suhde Merrylle, kuin hän oli olettanut. Vaati viikkojen työstämisen ennen kuin Merry sai ensisuudelmansa tältä neitokaiselta.



kuva
Eräänä iltana Jonesin kahdeksannen sukupolven kolmas veljistä Matthew ryntäsi yliopistoalueelle itkua tuhertaen. Itku ei loppunut sitten millään.


kuva
"Isä on kuollut, äiti lähti Bollywoodiin jonkun ikälopun rikkaan miehen kanssa, Casimir on kuollut, Nicky ja Ollie ovat eläinsuojeluviranomaisten käsissä, ja meidän siskomme Miracle asuu yksin talossa!! Juoksin mahdollisimman nopeasti tänne, sillä tiesin että isä halusi sinusta perijän. Muuta takaisin kotiin", Matthew kertoi Milolle, ja veti syvän henkäyksen.


kuva
Milo ei ensin uskonut sitä mitä veljensä oli kertonut hänelle. Hän päätti varmistua asiasta, ja koitti soittaa kotiin. Sitten äitilleen ja lopulta isälleen. Mihinkään puhelimista ei vastattu. Jotain oli vialla.


kuva
"Minun pitää lähteä kotiin. Siskoni tarvitsee minua, ja olen suvun toivo", Milo sanoi Katrille.
"Siinä tapauksessa lähden mukaasi, rakkaani", Katri sanoi ja suuteli Miloa.



kuva
Ja niin he lähtivät ensimmäiselle vastaantulevalla taksilla takaisin naapurustoon. Saa nähä miten asiat siellä olisivat.


kuva
Miracle Jones. Yksinäinen. Vanhemmat poissa. Veljet maailmalla. Kun Sandra Jones oli lähtenyt, hän oli myös vienyt Miraclen hienot vaatteet, ja koko lapsuuden onnen. Miracle itki päivät pitkät ja puristi kissaansa Waitea.



kuva
Waitella oli myös sisko Snow ja veli Saint. Nämä kolme kissaa on siis Nickyn ja Ollien jälkipolvi.



kuva
"Olen veljesi, Milo. Olet kyllä kasvanut. Lähdin yliopistoon kun olit vielä vauva, et varmaan muista minua", Milo sanoi Miraclelle ja halasi häntä. Miracle rutisti veljeään ja hältä pääsi kyynel.


kuva
"Tässä on kihlattuni Katri. Meistä tulee sinun uudet vanhempasi, voit sanoa meitä isäksi ja äidiksi. Älä pelkää, kaikki on nyt hyvin. Pidän huolen että saat kaiken mitä haluat, tyttäreni"


Ensijaksossa nähdään miten tämä uusioperhe sopeutuu toisiinsa, ja mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan. Lue, ja saat tietää :>

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh, olipa käänne.
surllista kerrassaan.
miten sait lasen jäämään kotiin ilman adoptiopalvelun tuloa?

Anonyymi kirjoitti...

BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH! Ei kiva osa :'(