
Armas päätyi ostamaan vaimolleen ja tietenkin myös lapsilleen uuden lemmikin. Kissan. Kissa sai nimekseen Ollie, eli se on poika.

Mikäköhän Sandraa vaivaa kun vatsaan noin sattuu?

Nicky (eli lemmikkien perijä) hyväksyi hyvin tulevan puolisonsa, jonka kanssa se toivottavasti tulisi saamaan suloisia kissanpentuja.

Kymppejä tuli.

Molemmille.

Matthew kasvoi taaperoksi. Horoskoopiltaan Matthew on oinas. Suloinen poika.

Vaikka Merry ja Milo olivat kaksoset, he olivat todella erilaisia. Merry rakasti katsoa televisiota yömyöhään.

Kun taas Milo mielummin nukkui kunnon 12 tunnin yö unet.

Sandra totesi että pikkuruinen Matthew muistutti päivä päivältä enemmän toista lastaan Miloa. He ovat kyllä melko samannäköiset.

Sinä iltana todettiin paljon. Kuten myös sekin että Sandra huomasi olevansa taas raskaana. Neljäs kerta. Kiva perhe.

"Jospa minä nyt saisin tyttären", Sandra toivoi, sillä hän elätteli toiveita tyttärestä, josta kasvaisi samanlainen kuin hänestä.

Milo ja Matthew tulivat todella hyvin juttuun. Veljesrakkautta :D

Eläkepäivät vain lähenivät, ja Armas huomasi lihonneensa pari kymmentä kiloa. Jooga auttaa kaikkeen.

Ollie halusi tutustua Matthewiin, mutta aina kun se oli tulossa Matthewin luo, Matthew nukkui eikä tajunnut Ollien olevan läsnä.

"Jos minusta tulee perijä, minähän en täällä siivoa hiekkalaatikoita. Se on naisten hommaa, ei minun, olen machomies!" Milo julisti.

Sandran tuleva poika/tytär julisti myös eloaan.

Tämä raskaus oli hyvin raskas Sandralle, ja hän yritti kerätä lisävoimia, mutta se ei aina onnistunut.

Joskus se taas onnistui todella hyvin.

Raskauspäivien aikana Sandralla oli täydellistä aikaa opettaa Matthewillä kävely, pottailu ja puhuminen.

Armas hoiti likaiset hommat.

Aamuyöstä Sandra hyppäsi sängystä ylös ja voivotteli vatsaansa. Lapsivesi meni. Ja oli lapsen aika syntyä.

Koko perhe oli seuraamassa Sandra mielenkiintoista synnytys. Paitsi Matthew joka nukkui, eikä taaskaan tiennyt mitään.

"Se on vauva, se on........"

"SE ON TYTTÖ. MINÄ, TAI SIIS ME, ME SAIMME TYTÖN!!" Sandra hyppi ja kiljui onnessaan. Hän sai tytön. Tyttö sai nimekseen Miracle, koska hänhän oli tavallaan ihme.

Mutta Milon silmät ne vasta ihme olikin kun pullistelivat ulos päästä tuolleen. Merry nautti kovasti veljensä hakkaamisesta.

Matthew kasvoi lapseksi, ja on niin hyvin paljon Milon näköinen. Hiukset ovat ainoa ero, ainakin tällä hetkellä.

Vaikka oli Matthewin synttärit, veljet pistivät hänet tekemään läksyjä. Ilkeätä.

Jotta koko perhe tutustuisi toisiinsa, ja tämä oli viimeinen ilta Milon ja Merryn ollessa lapsia, järjestettiin leffailta. He katsoivat Sound of Musicin.

Ikäloppu Casimir kasvoi. Voi että sekin on jo hyvin vanha.

On kyllä ihme kun kakku ei kelvannut pojille. Mikäköhän siinä nyt on vialla? Ihme ronkeleita, samanlaisia kuin isänsä.

Sitten se tapahtui. Milo kasvoi teiniksi. KOMEA. Tavoitteekseen tuli tieto.

Myös Merry kasvoi, ja hänkin on KOMEA. Tavoite on perhe.
Molemmat veljekset lähtivät yliopistoon.
Ensijaksossa jälleen kerran lasten kasvua, ja ehkä myös selviää perijä. En vielä tiedä, sen näkee sitten :D Lue ja saat tietää. Kommenttia saa laittaa!
4 kommenttia:
Merry ja Milo ovat tosi komeita, miksi minun lecagyssä lapsista tulee sellaisia rumiluksia? :D Laitahan taas jatkoa kun kerkeät.
Mustakin Merry ja Milo on tosi komeita.. :D Jatkoa ootan innolla.
Sulla on tosi hyvä legacy. Jatka samaanmalliin. Ihmeen nopsasti saat aina uuden osan nettiin. :D
Olen lukenut legacyasi jo jonkin aikaa, mutten ole koskaan vielä ehtinyt kommentoida.
Pidän paljon kirjoitustyylistäsi ja päivityksiä tulee kivaan tahtiin!
Ja nyt on kyllä vielä pakko kysyä, että mistä tuo Sandran asu on? Olen samantapaista etsinyt jo jonkin aikaa mutten vielä löytänyt! :)
Hyviä jouluja!
Lähetä kommentti